Blogi / Hankinnasta maksuun

Digitalisaation hyödyntämättömät mahdollisuudet

Digitalisaatio mahdollisuudet ovat rajattomat ja digitaalinen evoluutio on edellytys selviytymiselle, mutta jotkut yritykset sopeutuvat paremmin kuin toiset. Kuten totesimme viimeisimmässä blogissamme, pohjoismaiset yritykset ovat asiassa edellä muuhun Eurooppaan verrattuna. Digitalisointi on avain tulevaan menestykseen, kuten Microsoftin julkaisema raportti esittää.

Microsoft paljasti pohjoisamerikkalaisessa tutkimuksessaan, että digitaalisesti kypsimmät yritykset tuottavat vuosittain keskimäärin 100 miljoonaa dollaria enemmän liikevoittoa verrattuna digitaalisesti vähemmän kypsiin yrityksiin. Silti joillekin yrityksille on yhä epäselvää kuinka digitalisointia toteutetaan onnistuneesti.

Digitaalinen murros on monimutkainen ja jatkuva prosessi, koska teknologian kehitys ei lopu. Koko IT-omaisuutta ei voida vaihtaa aloittaen alusta evoluution jokaisen askeleen kohdalla, joten ratkaisujen on oltava joustavia ja integroitavissa sekä vanhempiin, että uusiin laitteisiin ja järjestelmiin.

Microsoftin mukaan useimmat yritykset näkevät digitaalisen evoluution keinona vahvistaa olemassa olevaa ydinliiketoimintaansa. Innovaatiomahdollisuuksia on yhä olemassa, jopa Pohjoismaissa. Mistä nämä mahdollisuudet löytyvät?

Digitaalisen kypsyyden saavuttaminen

Microsoftin raportin mukaan täysin digitaaliset yritykset ajattelevat ja toimivat digitaalisuus edellä kaikessa, aina asiakaskommunikaatiosta tuotekehitykseen ja prosessien optimointiin. Raportin mukaan useimmat yritykset Pohjoismaissa ovat yhä digitaalisen murroksen alkuvaiheessa.

Joillakin yrityksillä on selkeitä suunnitelmia tehokkuuden parantamiseen, mutta näitä ei ole vielä täysin omaksuttu. Tuloksena niiden haluttu tulos on yhä rajallinen. Raportin mukaan jotkut aloitteet eivät ota huomioon yrityksen digitalisointitavoitteita kokonaisuutena. Riskinä on palata samoihin vanhoihin tapoihin, jotka hidastavat kehitystä.

Toiminnan optimoiminen digitaalisen evoluution avulla

Microsoftin raportista ilmeni, että monet organisaatiot pitävät toimintojen optimointia digitaalisen evoluution prioriteettina. Automaatio on olennaisessa osassa yritysten poistaessa paperiin ja Excel-taulukoihin perustuvia prosessejaan.

Raportin mukaan yritykset osaavat yhä paremmin tuottaa tietoa ja käyttää sitä lisäarvon tuottamiseen, mutta useimmat keskittyvät ensimmäisenä asiakaskokemukseen. Saadakseen digitalisointi-investoinnista parhaan hyödyn, tulisi fokuksen olla lisäarvoa tuottavissa prosesseissa.

Henkilöstön valtuuttaminen

Microsoftin mukaan digitalisointiprojektien matalin prioriteetti on henkilöstön valtuuttamisella. Tämä on kuitenkin tärkeä hyödyntämätön mahdollisuus, joka voi johtaa parempaan kommunikaatioon, läheisempään yhteistyöhön, sekä parantuneeseen joustavuuteen ja tuottavuuteen.

Voidaan sanoa, että henkilöstöä valtuuttavilla digitaalisilla aloitteilla voidaan tuoda lisäarvoa tuotteen tai palvelun toimittamiseen, sekä parantaa organisaation asiakas- ja toimittajasuhteita. Aiemmassa blogissamme käsittelimme henkilöstön valtuuttamista hankinnasta maksuun -automaation avulla, sekä kuinka automaatioratkaisut voivat auttaa ostoreskontraa keskittymään strategisempiin tehtäviin.

Digitaalinen murros tarkoittaa eri asioita eri yrityksille. Kuten nämä hyödyntämättömät tilaisuudet osoittavat, liiketoiminnan kaikki projektit pitäisi suunnitella digitaalisuus edellä. Ratkaisujen tulisi olla joustavia, sekä auttaa osastoja kehittymään, ajaen näin liiketoimintaa eteenpäin sen sijaan että niillä vain mahdollistetaan nykyiset toimintatavat.

Palette tarjoaa uuden sukupolven ratkaisuja, jotka on suunniteltu tulevaisuus mielessä pitäen.

Haluatko tietää lisää? Tutustu ratkaisuihimme tai lue artikkeli Rentasta, joka automatisoi koko hankinnasta maksuun -prosessin Palettella.

Printtaa tai jaa Julkaisupäivä: 2018-08-23