Työmahdollisuuksia Palettella

Me Palettella haluamme kasvaa, oppia ja ylittää odotukset kerta toisensa jälkeen – me haluamme olla alamme suunnannäyttäjä.

Me myös varmistamme, että työntekijöillämme on kaikki välineet kehittyä ja edetä kanssamme.

Palette Software

Me olemme globaali Hankinnasta maksuun (P2P) -ohjelmistoyritys, jonka juuret ovat Ruotsissa. Meillä on yli 3500 asiakasta ja yli 250 000 käyttäjää ympäri maailmaa. Asiakaskuntamme kasvaessa etsimme jatkuvasti uusia ja kykyjä mukaan Palette-tiimiin.

Visioimme 100% automaattisesta ostoreskontrasta

Tämä tarkoittaa entistä nopeampaa ja entistä luotettavampaa ostolaskujen käsittelyä asiakkaillemme. Toivomme saavuttavamme tuon 100% yhdessä globaalin, innovatiivisen ja teknologiakeskeisen tiimimme kanssa. Me muovaamme haasteista ja esteistä uusia ideoita päivittäin uteliaan ja avoimen ajattelumme ansiosta.

Näiden vahvuuksiemme lisäksi pyrimme olemaan joka päivä hieman parempia kuin eilen – Näin me emme tee vain vähäisiä parannuksia, vaan löydämme ennennäkemättömiä mahdollisuuksia.

Tietoa Palettesta

Yrityksemme arvot ohjaavat toimintaamme:

Luotettava

Uskomme luottamuksella ja rehellisyydellä rakennettuihin, pitkäaikaisiin asiakassuhteisiin. Otamme vastuuta osaamisestamme ja päivittäisestä panoksestamme asiakkaidemme menestykseen.

Utelias

Olemalla uteliaita tuomme jatkuvasti lisää inspiraatiota, ratkaisuja ja tietoa organisaatioomme ja rikastutamme kasvuamme.

Edelläkävijä

Muutamme innovatiiviset ajatukset loistaviksi ideoiksi, joista asiakkaamme hyötyvät. Näin muovaamme tulevaisuuttamme!

Miksi Palette saattaisimme olla täydellinen työpaikka juuri sinulle

Mikäli olet utelias ihminen, joka ei halua huomisen työpäivän olevan täysin samanlainen kuin eilen ja haluat muovata uskaliaista ajatuksista nerokkaita ratkaisuja – Palette Software on juuri oikea paikka sinulle.

Haluamme jatkaa kasvamista, oppimista ja odotusten ylittämistä. Jos tunnet samoin, toivomme saavamme hakemuksesi pian.

Palettella saat monia loistavia mahdollisuuksia:

Globaalit työskentelymahdollisuudet

Palettella on yli 130 työntekijää globaalissa tiimissämme, joka ulottuu Ruotsista ja Pohjoismaista Yhdysvaltoihin, sekä laaja globaalien kumppanien verkosto.

Työ- ja yksityiselämän tasapaino

Joskus elämä voi olla todellinen palapeli ratkaistavaksi. Välitämme työ- ja perhe-elämän tasapainosta ja haluamme olla joustava työnantaja. Uskomme luottamuksella ja rehellisyydellä rakennettuihin pitkäaikaisiin ihmissuhteisiin.

Vastuullisuus ja kasvu

Jos olet huipputekijä ja olet valmis vaikuttamaan ensimmäisestä päivästä lähtien, lähetä hakemuksesi tänään!

Avoimet työpaikat:

Etkö näe unelmatyötäsi luettelossa? Kirjoita meille joka tapauksessa. Etsimme jatkuvasti uusia osaajia. Kerro meille, mitä voit tuoda Palette-tiimille, ja varmistamme, että olet verkostossamme: infofinland@palettesoftware.com